|
Joskus vaan voi kalareissu tuntua turhalta,
joten rustailin tämän päiväisen reissuni tänne
teidän naurettavaksi. Eli tarina siitä kuinka kaikki voi mennä
kalareissulla pieleen:
Lähdin aamulla ajelemaan kalavehkeitteni kanssa
Sanginjoelle, kun kerran siellä saa mobiililuvalla oikein kirjolohia
narrata. Pakissa kun piti olla iso liuta niille kelpaavaa kalustoa, niin
ajattelin saaliin olevan varma.
Perille pääsy olikin sitten hieman hankalampaa sillä etsin
Sanginjoen tienhaaraa väärän päätien varresta.
Saa kait sitä ajella Muhokselle saakka ja ihmetellä kun sitä
ei löydy, kun olisi pitänyt ajaa joen pohjoispuolen tietä
kaupungista eikä eteläpuolen... Puolen tunnin harhailun jälkeen
älysin ajella takaisin päin oikeaa puolta jokea ja löytyihän
se Sanginjoen kyltti sieltä missä sen muistelinkin nähneeni.
Ei muuta kuin auton nokka oikeaan suuntaan ja nasta lautaan.
Keli alkoi näyttää koko ajan paremmalta ja paremmalta ja
lopulta kun pääsin joen rantaan ensimmäiselle laavulle
tilaamaan kännykkääni lupaa, niin ensimmäiset pisarat
tipahtelivat taivaalta. Ajattelin mielessäni, että tämäpä
mukavaa, että sääkin vielä suosii, kun ainakin oman
kokemuksen perusteella kala syö huomattavasti paremmin sateella kuin
kirkkaalla auringonpaisteella. Sateella vaan tulee harvemmin käytyä
kalassa, kun se ei ole niin mukavaa.
Luvat tilattuani vaihdoin shortsit ja t-paidan verkkapukuun sääskien
takia ja varusteet peräkontista kantoon ja rantaan. Paikka näytti
muutoin hyvältä paitsi vesi oli erittäin humuspitoista
eikä pohjaa näkynyt missään. Joitain pisaroita tipahteli
rikkoen muuten tyynen vedenpinnan ja eipä aikaakaan kun pikkukalat
alkoivat jo pintomaan. Laittelin äkkiä umpikela-setin heittokuntoon
Black Furyllä varustettuna. Tällä saisi tarkkoja heittoja
pinnan päälle näkyvien kivien viereen, jos kalat vaikka
siellä varjossa majailisivat. Kolmas heitto kolmen ison kiven keskelle
ja uistin tökkäsi heti veteen laskeuduttuaan. Pulssi nousi heti,
että olisiko se heti kala, mutta laantui pieneksi harmistukseksi
ilmennettyään vain pohjaan kiinni jäämiseksi.
Ranta olikin valitettavasti sellainen, että toiselle puolelle kiertäminen
olisi onnistunut oikeastaan vain uiden, joten kaiveli repustani itse rakentamani
koukun irroittimen, joka ei vielä tähän päivään
mennessä ole toiminut. Nyt siitä oli sen verran apua, että
kun laskin sitä siimassa veteen, niin tarpeeksi nyittyäni vapaa
irtosi uistinkin pohjasta. Kelasin sekä koukunirroittimen että
uistimen rantaan ja päätin heitellä vähän eri
suuntaan seuraavat heitot. Toinen heitto pari metriä oikealle antoi
seuraavan yllätyksen. Normaali napakka heitto, että ykköskoon
lippa lentäisi edes jonkin matkan päähän, lennätti
koko setin jorpakkoon. Itse seisoin siinä rannalla kiroillen pelkkä
vavan kahva kädessäni ja katselin, kun kela pulputti iloisesti
noin kolmen metrin päässä rannasta vapa kelluen siinä
vähän matkan päässä.
Onneksi olin ottanut vasta ostamani halpis-haspelisetin mukaani rantaan
ja sain sillä ongittua siiman käsiini. Vapa ja uistin tuli nätisti
rantaan, mutta koska kela oli vielä heittotilassa, niin sepä
ei tullutkaan rantaan ennen kuin siima oli jo melkein loppu. Lopulta kelakin
nousi vedestä ja huomasin, että olin kasannut vetämäni
siiman toisen virvelini päälle, joten edessä olikin heti
siimasotkun selvittelytä. Onneksi umpikelan siima oli yli vuoden
vanhaa, niin pystyin hyvällä omalla mielellä pätkimään
sen palasiksi ja viemään sen roskikseen, jotta sain toisen vavan
vapautettua sotkuista ja heittokuntoon mahdollisimman pian.
Valitettavasti sää ei sitten enää suosinutkaan heittelyä
vaan päälle nousi kunnon ukkoskuuro, joka haittasi heittelyä
siinä määrin ettei vedenpinnasta nähnyt/kuullut minne
uistin laskeutui. Läpimärkänä siirryin sateensuojaan
hetkeksi odottelemaan kaatosateen rauhoittumista. Sateen rauhoituttua
veden pinnassa alkoikin näkymään taas kalan pintomisia
ja joku isompikin kala siinä taisi molskahdella, mutta valitettavasti
toisen paikalle tulleen kalastajan edessä. Päätin muutaman
uistimen kokeilun jälkeen vaihtaa paikkaa ja ajelin seuraavalle laavulle
tutkimaan sitä rantaa.
Laavulla olikin porukkaa ihan enemmänkin ja osalla jopa telttakin
siellä pystyssä. Valitettavasti heittelemaan sinne ei oikein
mahtunutkaan, sillä kun noin 20m rannassa on viiden hengen pohjaonget
ja osalla vielä perho/virvelivehkeet päälle, niin itse
vasta vähän aikaa hyrrällä heitelleenä olin ongelman
edessä. Koitin osua parin pohjaongen väliin melko hyvällä
paikalla, mutta valitettavasti siinä yläpuolellani oli muutama
kuusen oksa, jotka yrittivät omia minulta uistimet. Harmistuneena
vaihdoin paikkaa noin 20m alajuoksulle päin ja katsoin kun nämä
retkeilijät nostivat kaksi kirjolohta juuri siitä kosken alta,
jonne itsekkin olisin heitellyt, jos ranta olisi vaan ollut vapaana. Onneksi
toinen kaloista pääsi karkuun juuri ennen kuin haavi saatiin
veteen, mutta ensimmäisen kalan saanut huudahtikin tyytyväisenä,
että kaksi tuntia sitä kalaa saikin odottaa. Itse vähän
ihmettellin, että kuinkahan tuollainen on reilua toisia kalastajia
kohtaan, kun suvanto varataan tuolla lailla koko päiväksi. Heittelin
siinä alempana sitten puolisen tuntia kokeillen melkein koko uistinpakin
sisällön. Lähimpänä kalan saantia olin, kun aikaisemmin
saaliiksi joutuneen kirren sisuskalut lipuivat virrassa ohitseni ja pikkukalojen
niitä näykkiessä yksi tarttui uistimeni koukkuun mutta
irtosi ennen rantaa. Olisin kyllä ollut tyytyväinen edes sellaiseen
saaliiseen, sillä kissalle se olisi kumminkin kelvannut.
Ja edessä oli taas paikan vaihto. Nappasin lähtiissä postilaatikosta
Sanginjoen lupa-alueen kartan ja ajattelin ajella suoraan alueen alimmalle
laavulle. Ja matkalla huomasinkin, että muilla laavuilla olikin porukkaa,
joten sen viimeisen parkkipaikan ollessa tyhjillään valmistauduin
ihan omaa suvantoa varten.
Paikka olikin nätti suvanto pienen kosken alla, mutta sää
ei enää suosinut. Hiki virtasi selkää pitkin ja Offi
oli tarpeen, kun ukkospilvien väistyttyä tyvenessä suvannossa
oli auringossa varmaan yli 40 astetta lämmintä. Siinä sitten
uittelin kaiken näköistä tunnin verran, mutta nälkä
alkoi kurnia ja lähtö oli edessä. Yhden kunnon molskahduksen
näin kaukana toisella rannalla, mutta sinne saakka en jaksanut kiertää.
Kotimatkalla hain suuren pizzan itselleni lohdutukseksi, sillä kotona
odottikin sitten kelan kuivaus- ja puhdistus-operaatio. Samalla siihen
tulikin sitten vaihdettua Rintamäen alennusmyynneistä ostamani
ohuempi siima kelalle, että omatekemät pienet vaaput lentäisivät
sitten seuraavalla kalastuskerralla pidemmälle. Sitä varten
onkin sitten uuden vavan osto edessä ensi viikolla, että voi
helpommin vaihdella pienenpien ja suurenpien kalojen saalistamisen välillä.
Onneksi kalastusluvassa on vielä kuusi päivää jäljellä
eli kyllä se Sanginjoki pitää vielä ensiviikolla joku
päivä käydä kesyttämässä. Ei se nyt
niin vaikea paikka voi olla, että minä en sieltä ainoatakaan
kalaa saisi.
-Pasi Tervonen-
Takaisin
Artikkeleihin
|
|